Heippa taas!
Koulu on alkanu hyvin ja huomenna alotanki jo 5 viikon työssäoppimisen esikoulus, jännää :)
Tehtävii ja kaikkee on ollu niin paljo et ei oo jääny aikaa oikeestaa mihinkää muuhun ja välil tuntun et pää ois hajoamis pisteessä, mut 5 viikkoo ja tää jakso on ohi !
Mut nyt siihen miks ees tulin kirjottaa.
Oon semmonen ihminen, joka ei puhu tunteista tms. En vaa puhu, en osaa puhuu, en tykkää puhuu, se ahistaa jos puhun. Kirjotan mielumin. Siks nyt oon alkanu tänne kirjottaa mun tuntemuksist jne ja ne jotka lukee, lukee ne.
Onnellisuus, mitä se on? Mietin tosi usein. Koko aika tuntuu et jos jotaa pientä hyvää tapahtuu mulle, sen seurauksena on iso pettymys. Välil tuntuu etten sais olla hetkeekää onnellinen, siis mulle itelleni. Jos oon hetken onnellinen, ootan vaa milloin se onni viiää mult pois, niin käy aina. Sit mietin mistä se johtuu. Johtuuks se minust itestäni? Mistä? Välil tuntuu et minuu rangaistaa jostaa, mut mistä?
Mul on tosi iso muuri mun ympäril, päästän ihmisii mun lähelle, mut en päästä niin lähelle, et ne pystyis satuttaa mua. Mut sit ku päästän jonkuu oikeesti mun lähelle, se tekee jotaa mikä satuttaa ja mietin et ''miks olin taas niin tyhmä, et annoin sen tulla mun muurin yli. Kylhän siä tiestit et näin tulee käymää''. Välil oon oikeesti katkera joillekki jotka tuntuu koko aika tulevan vaa onnellisemmaks ja onnellisemmaks ja nauttii kaikesta, ku tuntuu et mult sitä koko aika viedää pois enkä sais nauttii mistää. On mul kaks asiaa joista nautin, Mikke ja koulu. Mut onks se tarpeeks? Eiks ihminen oikeesti sais nauttii mistää muusta ku lapsesta ja koulusta? En tiiä oonko ainoo joka aattelee näin, mut silt ainaki tuntuu.
Miä rakastan sitä aikaa ku saan olla Mikenkaa koulun jälkee ja leikitää jne, mut sit taas ne illat ku oot saanu Miken nukkumaa ja koulujutut tehtyy, ni ainoo mistä nautit, on kuppi kahvii.
Mut kai tää tästä.
