Jaa-a, mistähän sitä alottais. Kerrotaapa vaikka ekana blogin hiljasuudesta.
Ensinnäkin, mun motivaatio bloggaamisee on ollu ihan nollissa, ei oo oikein ollu mitää kirjotettavaa vaikka kirjotettavaa ois ollu paljonki. Mut täst ois varmaa tullu joku angsti-blogi jos oisin oikeesti kirjottan joka päivä niitä tyylii '' mitä meille kuuluu '' postauksii. Mut nyt alkaa meijenki elämä näyttää vähän valosammalt -tai oikeesti paljo valosammalt! Päivä kerrallaa hyvä tulee. :)
Mulla todettiin masennus tossa pari kuukautta sitte, mut miten ja missä se todettii on kyl aika hauskanhullu tarina.
Menin lääkärille näistä taas alkavista ja toistuvista unihalvauksista, josta jo joskus kirjotin tänne. Lääkärihän ei ollut suomalainen, eikä oikein ymmärtäny mitä yritin sille selittää, eikä voinut edes vahingossakaan googlata mitään unihalvauksista. Laittoi lähetteen verikokeisiin missä kaikki oli kunnossa. Sitten se soitti ja sanoi laittaneensa lähetteen mulle Kotkan Mielenterveys keskukseen akuuttiseen ryhmään. Kyllä luitte oikein :D Huvitti kyllä minuuki ja sinne mentiin kun tuli sen aika. Akuuttisessa mul oli 2 aivan mahtavaa sairaanhoitajaa? psykoligia? No mut kuitenkin. Ensimmäinen käynti siellä oli lähinnä vaa semmost juttelua mun elämästä ja noista unihalvauksista. Sen jälkee ku sieltä pääsin pois, tuntu et miljoonankilon taakka ois pudonnu mun harteilt ja joku oikeesti ymmärti ja jakso kuunnella mua.Sain sieltä jonkun kyselylomakkeen kotiin. Ootin jopa sit toista aikaa sinne ku kuuta nousevaa! Toisella käynnillä käytiin lomaketta läpi ja mut todettiin mielenteryveydeltään terveeksi :D yllätyin jopa itekki ! :D samalla sain ajan psykiatrille ja kotiin taas lomakkeen jonka sit täyttelin. Koitti psykiarian aika ja siellä sitte mulla todettiin masennus. Masennus johtu lähinnä uupumisesta, enkä saannu mitään lääkitystä siihen - enkä ois ottannutkaan. Psykiatri kyseli mun unihalvauksista ja tokas siihen että taas se huomattiin kuinka potilas on oikeessa ja tiedät mikä sulla on, sulla ei oo mielenterveys ongelmia. Psykiatri laitto mulle lähetteen neurologille ja ei menny kauaakaan ku sielt tuli kotii lomake ja ''unipäiväkirja''? ne ku oli täytetty lähetin paperit takas neurologialle ja parinviikonpääst tuli kotiin lappu jossa mut laitetaan unipatjakokeeseen? ja aika tulee jossai kohtii et sinne on valitettavan pitkät jonot. Mun ''oireet'' viittaa uniapneaan mut sitä ei voida lyyä lukkoo ennenku on kaikki mahd. tutkimusket tehty. Oon kyl niin yllättyny et kerranki jotai tutkitaan sillai kunnolla eikä juoksuteta koko aika lääkärielt toiselle! Psykiatrian jälkee aloin laittamaa meijän ''elämää'' taas kuntoon. Laitoin Mikelle päivähoito hakemuksen ja lähin ite väylään.Hain myös Mikelle tukiperhettä, ja saatiin sekin! Mikke sai tarhapaikan ja ite alotin työkokeilun. Nyt oon ollu 3 viikkoa työkokeilussa ja voin sanoo, et jos en ois päässy tonne akuuttiseen, makaisin vieläki varmaa sohvanpohjalla itkemässä mun maailman ''tylsint'' elämää, Mikke rakastaa olla tarhassa ja mä rakastan olla töissä, poissa siitä elämästä mitä me elettiin vähän aikaa sitte. En sano että oltais eletty mitenkään niin tosi huonosti, mut jos se ois jatkunu, ni me varmaan nyt elettäis tosi huonosti. Mun oma jaksaminen oli vaa niin nollissa, koko aika yksin (tai niin ainaki tunsin), illat oli mulle pelkkää itkemistä, ja mulla ei ollu enää iloa tehä yhtään mitään. Se pakottaminen itelle lähtee ulos, käydä kaupas, hoitaa asioit, siivota kotona jne, se oli vaan pakkopullaa, emmä ois sitä tehny jos ei ois ollu pakko. Mut se on mennyttä, enkä haluu enää ikinä palata siihen aikaa. Nyt kaikki näyttää paljo valosammalt ja jaksan miettii myös mun tulevaisuutta. Eilen sain MAAILMAN parhaimman puhelun ! Mut kutsuttiin hoipan haastatteluun ja jos nyt hyvin käy, lähen syksyllä opiskelemaa !! En voi vaa olla tyytyväisempi, mitä kaikkee oon saanu 2kk aikaa. Siis aivan helvetin paljo! Nyt ku viel pari palast sais paikoillee, voisin sanoo et mun elämä on täydellistä. Se on jo nyt täydellist, mut sit se ois paljo täydellisempää.
En voi muuta sanoo, ku että isokiitos niille kaikille jotka on jaksanu, tukenu ja auttan mua!
